Kiikunlähde

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Untitled Export2 Koska seuraavaan kunnon reissuun on vielä hetki aikaa, päätimme lähteä Kiikunlähteelle Hollolaan. Lähde on ollut To Do -listallamme jo pitkän aikaa ja viimein saimme järjestettyä aikaa pienelle kuvausreissulle. Matka paikanpäälle sujui yllättävän rauhallisesti ja kohdekin löytyi melko vaivattomasti. Valokuvat eivät olleet antaneet paikasta aivan täydellistä kuvaa, olimme päässämme kuvitelleet alueen suuremmaksi ja tasamaastoisemmaksi. Todellisuudessa lähde sijaitsi kuitenkin jyrkän mäen alapuolella.

Molempien luonteessa on havaittavissa pientä malttamattomuutta, jonka vuoksi alas parhaille kuvauspaikoille oli päästävä samantien. Valitsemamme reitti oli yllättäen se kaikista haastavin, liukkain ja jyrkin, jonka seurauksena matka alas taittuikin luisuen sekä välillä oksista ja puunjuurista kiinni pitäen. Muutaman kymmenen horjahduksen jälkeen pääsimme kuitenkin alas ehjinä, kuivina ja ennenkaikkea mitään hajottamatta.
IMG_1827 Untitled Export
Kiikunlähde on upea turkoosinsininen täysin luonnon omin voimin toimiva lähde keskellä korpea ja kauempana asutuksesta. Paikka on etenkin monen valokuvaajan suosima ja sieltä Pauliinakin sen alunperin bongasi ja myöhemmin meidän ideat sai alkunsa.

Kuvailut saimme hoidettua veteen putoamatta ja muutenkin kunnialla. Tästä rohkaistuneena ympäristössäkin uskalsi liikkua jo paljon vapaammin, mikä kostautuikin pian, kun Pauliina päätti piristää tunnelmaa testaamalla veden lämpötilaa. Myös vieressä nauranut Minka sai kokea karman kohtalon, kun autolle matkatessa suoran ilmalennon saattelemana hänkin pääsi tekemään lähempää tuttavuutta, tällä kertaa vaan kovemman elementin, maan kanssa. Onneksi suuremmilta tapaturmilta kuitenkin vältyttiin kummankin osalta.

Kaiken kaikkiaan hauska ja mieleenpainuva reissu jälleen. Paluumatkalla pysähdyimme ABC:lle syömään ja lopun matkan musiikki raikasi ja fiilis oli katossa.

Minka & Pauliina

Lähetä kommentti

Kuvat: © Pauliina Sarvi
Kuvat, joissa Pauliina esiintyy © Minka Leskinen

Lukijat

© Adventure awaits. Design by Fearne.